Olipa kerran Hämeenlinnan Luolajassa Laurilan tila.

Isovihan jälkeen 1760-luvulla tila jaettiin kahden perillisen kesken. Toinen jäi vanhalle paikalle Luolajantien ja Aleksis Kiven kadun risteykseen ja on siinä edelleen. Toiselle osoitettiin paikka kivenheiton päähän pienelle mäelle. Sen nimeksi tuli Mäkilaurila. Vanha Laurila on ollut 1500-luvulta lähtien saman suvun hallussa. Mäkilaurila taas myytiin pian pois ja isännät ovat vaihtuneet tavan takaa.

20210115_141421
20210411_091829

Ihan lähellä kulkee vielä Mäkilaurilantie, mutta nykyään se ei tule enää talolle saakka. Kyltti on vähän vinossa, mutta niin tapaavat olla vanhat hirsitalotkin. Tämä Luolajan asuinalue on rakennettu vanhoille Mäkilaurilan maille ja osa Luolajan koulustakin.

”1800-luvun lopulla talon omisti jälleen Laurilan suku, mutta tuolloin isäntä lienee ottanut nimen talon mukaan, nämä Laurilat eivät olleet sukua aikaisemmille.”

Näin tarinoi joulukuussa 2020 Mäkilaurilan naapuri Markku Seppälä, joka alueella aina asuneena tietää Luolajasta kaiken. Markku kertoi, että nykyisen Opintien paikalla oli iso navetta. Navetan seinässä oli vuosiluku 1898. Mäkilaurilan talo lienee rakennettu samoihin aikoihin.

Markku Seppälällä on pihapiirissään Luolajan Maatalousmuseo. Pyynnöstä hän avaa sen ovet halukkaille. Paikallishistoriaa ja paikallishistorioitsija vailla vertaa!  Markku Seppälän puhelinnumero on 040 501 3410.

20210115_141532
20210115_142147

”Talo on kokenut erinäisiä muodonmuutoksia vuosien saatossa. Se on ollut toista tupaa pidempi. Yksi laiskanpuoleisista entisistä isännistä poltti lämpimikseen talosta tuon toisen salin, kun ei jaksanut polttopuita hakea. Seuraava isäntä Arvo Nikkilä lyhensi sitten talon vuonna 1935 nykyiseen mittaan. Seuraavana vuonna opettaja Lauri Salomaa osti talon. Salomaa oli Luolajan koulun ensimmäinen opettaja. Koulu oli perustettu jo vuonna 1920 Voutilan sotilasvirkataloon. Sotilaita ei siellä enää silloin ollut. Tuolla paikalla on nykyään Voutilan vanhainkoti.”

Markku Seppälän vaari myi kunnalle tontin ja puukoulu Luolajassa aloitti toimintansa vuonna 1924. Koulun opettaja Lauri Salomaa osti Mäkilaurilan vuonna 1936, mutta asui itse virka-asunnossa koululla. Mäkilaurilaa vuokrattiin mm. helsinkiläisille kesäasukkaille. On täällä kuulemma asutettu evakkojakin. Salomaa korjasi taloa enemmänkin 50-luvulla. Hän korotti sitä, teki vintille kesähuoneen, asennutti vesijohdot ja sisävessan.

Maata Mäkilaurilassa oli aikanaan viisi hehtaaria. Nyt noille hehtaareille on rakennettu tämä pientaloalue.

Emäntä Amanda “Mandi” Salomaa oli karjakoulun käynyt ja hänelle kuulunee tämä kunniakirja maidon hyvästä laadusta.

Kunniakirja
Taulu Mäkilaurilasta
talokuvia 010

Piippuja tässä taulussa on kolme. Nykyään niitä on kaksi. Tuo kolmas piippu lienee ollut keittiön piippu. Keittiö sijaitsi nykyisen pukuhuoneen paikalla. Outo reikä tuvan katossa johtunee tuosta kolmannesta piipusta.

Kevättalvella 2009 alkoi tällä naisihmisellä erittäin vakava mökkikuume. Kävin katsomassa useita tontteja ja taloja. Silloinen miesystäväni ei innostunut asiasta lainkaan, joten ryhdyin hommaan yksin. Ei ehkä olisi pitänyt.

Lääkkeeksi kuumeeseen löytyi lopulta Mäkilaurila. Kiertelin taloa kuin kissa pistoksissa. 2.4.2009 saatiin kaupat tehtyä.

talokuvia 007
Vesivessa oli valmiina
talokuvia 051

Muutin taloon melkein heti. Opintien päädyn kaksi kamaria oli kunnossa ja käytössä, koska ne oli jossain vaiheessa korjausrakennettu vesivahingon jäljiltä. Sisävessakin toimi.

Markku Seppälä kertoi, että todella varhain Mäkilaurilassa oli  sisävessa. Lauri Salomaa olisi halunnut rakennuttaa sähkösaunankin, mutta ei saanut lupaa tehdä sitä. Sähköä ei olisi riittänyt muuten muulle kylälle.

Talo oli huonossa kunnossa, mutta kuntotarkastettu. Niinhän ne aina on, eikä se mitään takaa.

Koko seuraava kesä tehtiin jättiremonttia. Herra hirsimestari tuli vaihtamaan yhtä hirttä, mutta jäi hommiin kuukausiksi. Mestari tarvitsi apupojan. Viikon katsoin  laiskan pojan venyviä tupakkataukoja. Poika sai potkut, viilasin rakennekynnet pois ja ryhdyin apupojaksi.

Lähes päivittäin hain tarvikekuormia peräkärryllä. Sinä kesänä sisuunnuin niin, että opettelin tyhjässä pihassa peräkärryn peruuttamisen. Suoritin myös sidontaliinojen perustutkinnon. Sittemmin molemmat jalot taidot ovat harmillisesti ruostuneet.

Kaikki maalaustyöt olen sisällä talossa tehnyt. Tapetoinnissa olin alkuun vain hanslankarina, mutta myöhemmin sekin on hoitunut yksin, kuten noin sata muutakin asiaa.

Ihan pihalla
talokuvia, Helenan ja Matin häät, CK 013

Erityisen raskaana ja pölyisenä hommana muistan eristysvillapaalien hajottamisen paalikoneeseen sisällä pakettiautossa. Villaa piti syöttää putkeen tauotta. Sattui olemaan hellepäivä.

Vintin lattian vanhan erityksen poistaminen oli myös rankka homma. Neliöitä oli valtavasti. Sen piti irrota tuosta vain kevyesti imuroiden suoraan jäteautoon, joka raksutti pihassa. No, ei irronnut imurilla ei, joten emäntä joutessaan kuokki vuosikymmeniä tiukaksi junttaantuneen savi-sammal-minkälie-sekoituksen irti ja imuroitavaan muotoon. Silloinkin sattui olemaan kova helle. Vintillä.

Erityisraskaisiin tehtäviin tuli aina välillä erityismies. Sähkö- ja putkihommat jätin suosiolla ammattilaisille. Aina kun piti pitää jokin kiperä työmaakokous, lainasin jonkun exän tai nyxän tuekseni.

Joinain päivinä tontilla oli kymmenenkin miestä töissä samaan aikaan, ja minä. Jos useammalla miehellä sattui olemaan PMS-oireet samana päivänä, minä työnjohtajana olin helisemässä. Olihan minulla tietysti mestarikin palkattuna, mutta välillä vaikutti siltä, että miehet, mestari mukaan lukien pitivätkin yhtä, vaikka minähän se mestarillekin maksoin. Eikös mestarin tulisi pitää jotenkin rakennuttajan puolia, häh?

Talo oli huonossa kunnossa. Toki se oli tiedossakin. Perikunnan mukaan talo oli ollut tyhjillään yli 10 vuotta. Sittemmin sain tietää, että edellinen isäntä Teuvo Salomaa ei ollutkaan asunut talossa, eli talo oli ollut käytössä vain joskus, osittain ja kesäisin. Talon kylmänä pitäminen oli tehnyt tehtävänsä ja remontissa tulikin vähän isompia mutkia matkaan. Muun muassa lähes koko talo kengitettiin uudelleen, mikä toki on tuiki tavallinen toimenpide vanhoissa rakennuksissa, mutta yhtä kaikki iso homma. Hirsiä vaihdettiin paljon. Ikäviä yllätyksiä tuli enemmänkin ja niitä setvittiin lopulta ihan käräjäoikeudessa saakka.

Mutta talosta tuli oikein soma. Seuraavina parina vuotena rakennettiin myös koko yläkerta. Aikaisemmin siellä oli vain pieni kesähuone. Yläkerrasta tuli todella viihtyisä asunto.

Kesähuoneen pönttöuuni piti purkaa palopäällikön määräyksestä. Uutta en katsonut tarpeelliseksi hankkia tilalle. Koko talon lämmitysmuodoksi valitsin maalämmön. Talossa on lisäksi kolme toimivaa tulipesää plus sauna ja palju.

Kaiken minkä saattoi korjata, se korjattiin ja jos mahdollista, perinteisin menetelmin. Ikkunat olisi voinut vaihtaa uusiin, taloudellisiin ja eristäviin, mutta sen sijaan ne kunnostettiin.

Tynnyrisauna oli oikein ruma, joten ajattelin hävittää sen niin pian kuin mahdollista. Ovi oli kasvanut umpeen syreeneistä. Katkoin ne ja naapuri Markku Seppälän ystävällisellä avustuksella saatiin piippu vetämään. Ensimmäiset löylyt saunassa otettuani muutin suunnitelmaa ja sauna sai ehdottomasti jäädä paikoilleen. Siinä se nyt palvelee uskollisesti ja lempeämpiä löylyjä saa pitäjästä hakea!

Tynnyrisauna toimi erinomaisesti kylpyhuoneena remontin aikana koko kesän. Kun kylpyhuonetta sitten rakennettiin ja sisävessakaan ei ollut käytössä, olipahan liiterin ulkohuussillekin käyttöä. Olen ajatellut hävittää huussin, mutta ehkä sen on hyvä jäädä näille sijoilleen, kun tästä maailman menosta ei ole niin varmuutta.

Tynnyrisauna

Myös sen huomasin Mäkilaurilan remontin aikana, että remppamiehet eivät juurikaan ole solidaarisia toisiaan kohtaan, paitsi ehkä silloin, jos yhdessä ollaan rakennuttajaa vastaan. Virheistä moititaan yleensä niitä, jotka eivät satu sinä päivänä olemaan työmaalla.

Kylpyhuoneen putkien kanssa kävi vähän köpelösti. Seuraavina talvina ne nimittäin jäätyivät. Vikaa ei saatu korjattua lisäeristyksillä, ja niin lopulta koko kylpyhuoneen putkityöt piti tehdä uusiksi pinta-asennuksena. Minut yritettiin saada maksamaan korjausurakasta kolmannes. Ne kaksi muuta kolmannesta olisivat menneet putkarille ja timpurille. En suostunut, sillä olinhan jo maksanut koko urakasta AMMATTImiehille. Oliko minun vika, jos eristykset eivät olleetkaan riittävät? Kun kylpyhuone oli kesällä rakenteilla, auki ja maa näkyvissä, muistan miettineeni asiaa. Aioin naljailla, että tuleehan nyt varmasti riittävät eristykset? Mutta en naljaillut, koska luotin konkareiden ammattitaitoon. Ei olis pitänyt. Pinta-asennuksen jälkeen putket ovat toimineet moitteettomasti. Eipäs kun kerran, lumettomana talvena kovalla pakkasella jäätyivät, mutta silloin syy oli se, että putket pihalta taloon kulkevat liian pinnassa eikä ollut lunta eristämässä. Ammattilaiset tulivat sulattamaan putket.

Pientä pintaremonttia

Tuvan katto ja lattia ovat ehkä alkuperäiset. Joka tapauksessa ne ovat molemmat pitkistä hongista rakennetut. Jokainen lattialankku ja kattolauta on yhtenäistä puuta. Nykyinen katto löytyi parin levytyksen alta. Se oli maalattu jollain kalkkimaalilla, joka rapisi kun sitä hipaisikin. Harjaisin ja imuroin sen todella perusteellisesti 2009, mutta se on rapissut kaikki nämä vuodet, jopa itsekseen sään vaihteluiden mukaan. Halusin sen silti jäävän. Koronakesänä 2020 Mäkilaurilan monitoiminaisen Emmin kanssa vihdoin putsasimme sen. Ei ollut ihan ergonomisin työskentelyasento. Emmi vaati saada maalata sen yksin, ettei jäisi eri käsialoista jälkiä. Oikeassahan tuo oli ja on se nyt niin kaunis!

Nyt on kaikki Mäkilaurilassa hyvin. Ehtoisa emäntä toivottaa pienet ja vähän isommatkin ryhmät tervetulleiksi nauttimaan tuvan lämpimästä tunnelmasta, kylpemään vanhassa tynnyrisaunassa ja uudessa paljussa. Aittarakennukseen rakennetaan pian pieni asunto, joka sekin tulee vuokrattavaksi loppuvuodesta 2021. Taitaa siis olla taas aika viilata kynnet pois.